Edea - Systematic New Product Innovation

Systemaattista innovaatiokehitystä

Uusien tuoteideoiden löytäminen tuntuu usein ylivoimaiselta ja turhauttavalta. Ideointi on hahmotonta ja epävarmaa, sillä kun ei ole tarkkaan tiedossa, minne ja miten pitäisi tähdätä, on vaikeaa löytää etenemiselle perusteltua suuntaa. Tälle tuotekehityksen sumealle alkuvaiheelle on jopa oma nimensä, fuzzy front end.

Useimmat organisaatiot yrittävät käsitellä epämääräisyyttä hyödyntämällä saatavilla olevaa tietoa. Tyypillisesti ne luottavat itse kehittämäänsä tai muutoin saatavilla olevaan teknologiaan sekä markkinatietoihin, joita on saatu mm. markkinatutkimuksista, kilpailija-analyyseistä ja asiakaspalautteista.

 

 

Teknologia- ja markkinaymmärrys on ideointityön olennainen lähtökohta. Yksin se ei kuitenkaan riitä. Uusien kehityssuuntien löytäminen edellyttää katseen suuntaamista siihen, mitä seuraavaksi tapahtuu — ja vielä sitäkin pidemmälle. Nykytilanteeseen ja menneeseen nojaaminen johtaa vain nykytuotteen vähittäiseen paranteluun ja muiden tekemisiin reagoimiseen.

Eteenpäin katsomiseen tarvitaan kahta asiaa. Ensimmäinen niistä on käyttäjäymmärrys eli tieto siitä, mitä ihmiset pyrkivät ratkaisua käyttäessään pohjimmiltaan saavuttamaan. Toinen on tulevaisuuden ennakointi eli valistunut käsitys siitä, miten maailma tulee kehittymään. Kun nämä kaksi yhdistetään, syntyy edistyksellinen näkökulma, joka ohjaa ideointia ja konseptisuunnittelua. Silloin tänään kehitetyt innovaatiot pysyvät merkityksellisinä myös huomenna.

 

Ymmärrä ihmisiä, ennakoi tulevaisuutta

Maailma muuttuu, mutta ihmisten ydintavoitteet — kuten pyrkimys mukavuuteen, tehokkuuteen tai yhteydenpitoon — muuttuvat yllättävän hitaasti. Jatkuvassa muutoksessa ovat sen sijaan välineet, toimintatavat ja ympäristöt, joiden puitteissa ihmiset tavoitteisiinsa pyrkivät. Niiden tunnistamiseen tarvitaan ymmärrystä tulevaisuudesta.

Kun käyttäjäymmärrys yhdistetään valistuneeseen näkemykseen nousevista trendeistä ja teknologisista edistysaskeleista, paljastuu uudenlaisia mahdollisuuksia, joilla käyttäjät voivat saavuttaa ydintavoitteensa. Niiden perusteella voidaan synnyttää innovaatioita, jotka ovat merkityksellisiä myös maailman muuttuessa.

Maailmalta löytyy lukuisia esimerkkejä siitä, miten käyttäjäymmärryksen ja tulevaisuuden ennakoinnin yhdistelmä ohjaa havaitsemaan radikaaleja innovaatiomahdollisuuksia ja kehittämään niistä uraauurtavia tuotteita. Alla muutamia esimerkkejä tuloksista, joita olemme Edea Designilla asiakkaidemme kanssa saavuttaneet.

 

Proaktiiviset ratkaisut: Maailman muutokset ja niihin liittyvät disruptiot avaavat mahdollisuuksia löytää ihmisten tavoitteiden saavuttamiseen uusia, innovatiivisia tapoja. Esimerkiksi Oras ennakoi kasvavat hygieniavaatimukset sekä vedenkäytön tehokkuuteen liittyvät tarpeet kehittämällä maailman ensimmäisen kosketusvapaan hanan. Innovaatio ei ainoastaan vastannut käyttäjien huoleen mukavuudesta ja puhtaudesta, vaan asetti samalla uuden standardin veden säästämiselle. Kaikki tämä tapahtui ennen kuin näistä trendeistä tuli valtavirtaa.

Kestävät innovaatiot: Tulevaisuuden ennakoinnin ja käyttäjäymmärryksen yhdistäminen varmistaa ratkaisujen kestävän elinvoimaisuuden. Esimerkkinä tästä on iLOQ, joka mullisti lukitusalan tuomalla markkinoille maailman ensimmäiset, paristottomat digitaaliset lukot. iLOQin ratkaisu mahdollisti käyttäjille turvallisen pääsynhallinnan ja ennakoi samalla digitalisaation ja kestävän kehityksen trendejä. iLOQin ratkaisut ovatkin pystyneet mukautumaan tulevaisuuden turvallisuusvaatimuksiin.

Markkinajohtajuus: Tulevaa kysyntää ohjaavat yritykset voivat nousta oman alansa johtajiksi. Molok mullisti jätteenkeräyksen kehittämällä maanalaisiin säiliöihin perustuvan syväkeräysjärjestelmän. Ratkaisu pidentää jätteen keräysväliä, minimoi hajuja, kehittää kaupunkikuvaa ja lisää yhteisöllisyyttä. Kestävän kehityksen ja urbaanin tilatehokkuuden trendien ennakointi teki Molokista jätteenkeräyksen markkinajohtajan.

Uudet markkinamahdollisuudet: Käyttäjien tavoitteiden ja tulevaisuuden ennakoinnin yhdistäminen auttaa paljastamaan hyödyntämättömiä mahdollisuuksia — markkinarakoja, joita kilpailijat eivät ole vielä tunnistaneet. Nämä ”valkoiset tilat” antavat mahdollisuuden luoda täysin uusia tuotekategorioita tai markkinoita. Esimerkiksi maailman ensimmäisen sykemittarin kehittänyt Polar hyödynsi aikanaan kuntoilun, terveystiedon ja suorituskyvyn seurannan trendejä ja loi ratkaisuja, jotka palvelevat sekä ammattiurheilijoita että kuntoilun harrastajia. Polarin ratkaisut ovat tänäkin päivänä maailman huippua.

 

 

Eroon epämääräisyydestä

Ideointiin tarvitaan systemaattisuutta. Muuten tekeminen jää helposti ketjuksi loputtomia aivoriihiä, jotka johtavat vain harvoin konkreettisiin konsepteihin. Ratkaisuna on Edean Design Puzzle -työkalupakki. Sen selkeät menetelmät on suunniteltu poistamaan ideointivaiheen sumeus ja epämääräisyys.

Design Puzzle tekee innovaatiotyöstä systemaattisen, määrätietoisesti tavoitetta kohti etenevän prosessin. Sen menetelmät kattavat kaikki vaiheet, joita tarvitaan radikaalien, tulevaisuuteen valmiiden konseptien kehittämiseen:

Käyttäjäymmärrys: Syväluotaus käyttäjien ydintavoitteisiin eli siihen, mitä ihmiset pyrkivät ratkaisua käyttämällä todella saavuttamaan.

Tulevaisuuden ennakointi: Tulevaisuutta muovaavien olenaisten trendien ja disruptioiden tunnistaminen ja ennakointi; katseen siirtäminen nykyhetkestä tulevaan.

Teknologia- ja liiketoiminta: Teknologia- ja markkinaymmärryksen hankkiminen sen varmistamiseksi, että ideat sopivat yrityksen liiketoimintastrategiaan ja ovat teknisesti toteutettamiskelpoisia.


Design Puzzle -työkalupakki on menetelmä, joka kuljettaa käyttäjänsä askel askeleelta innovaatioprosessin läpi. Se tarjoaa työkaluja käyttäjätutkimukseen, trendianalyysiin ja nopeaan prototypointiin. Se ohjaa tuotekehityksen etenemään epämääräisestä ideoinnista systemaattiseen innovointiin ja edelleen konkreettisiin ratkaisuihin.

Design Puzzlen systemaattinen lähestymistapa tuottaa ideoita, jotka toimivat nyt ja tulevaisuudessa. Se korvaa turhauttavan ja sumean pohdiskelun tilalle keinon edetä varmasti kohti uusia, radikaalejakin ratkaisuja.

 

Design Puzzlen askelmerkit

Design Puzzle yhdistää käyttäjäymmärryksen ja tulevaisuuden ennakoinnin markkinatietoon ja teknologiaosaamiseen tavalla, joka poistaa tuoteideoinnista epämääräisyyden.

Tarjoamme työpajoja, joissa laitamme yhdessä tiimisi kanssa tuotekehityksen ideointivaiheen vauhtiin:

yhdistämme käyttäjien ydintavoitteet tulevaisuuden trendeihin;

tunnistamme uusia, hyödyntämättömiä mahdollisuuksia;

kehitämme innovatiivisia, mutta silti perusteltuja tuotekonsepteja.

Olemme täällä sinua varten. Autamme sinua löytämään seuraavan suuren idean ja kehittämään siitä tuotteen, joka on merkityksellinen nyt ja tulevaisuudessa.

Ota yhteyttä! Kerromme mielellämme lisää tuoteideointityöpajoistamme sekä siitä, miten Design Puzzle voi auttaa organisaatiotasi kehittämään systemaattisesti tuotteita, jotka muovaavat tulevaisuutta.

 

– Sami Pyörre // Edea Design // 01-Oct-24